sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 7 - Pieni ja pippurinen


Elli

Eilen puhuttiin suomenhevosista, tänään mennään säkäkorkeudessa vähän matalammalle, shetlanninponeihin. Voin rehellisesti tunnustaa, että olen itse aivan heikkona rotuun. Mahdottoman monipuolisia ja näppäriä, unohtamatta tietenkään suurensuurta söpöyttä. Ja on niillä muitakin hyviä ulkonäköpiirteitä, esim. shettisorit (varsinkin mustat) on yleensä ihan jumalattoman komeita...


Tykkään kyseisestä rodusta, koska se on niin monipuolinen (oikeastaan shettis on vähän niinkun pienikokoinen suokki, lisäannoksella sosiaalisuutta). Rotu soveltuu niin ratsastukseen, ajoon, agilityyn, pihaponiksi... lista taitaa olla aika loputon. Itse tykkään semmoisista hepoista ja roduista, joilla voi touhuta eri asioita. En todellakaan oo mikään yhden lajin ihminen, vaan touhuan mielelläni heppojen kanssa kaikenlaista mitä osaan, sekä opettelen mielelläni uutta. Ehkä tästä syystä oon tykästynyt poneihin tosi paljon, tietysti myös hyvät kokemukset shettisten kanssa ovat varmasti osasyynä asiaan.

Olen hoitanut neljää eri shettistä, joista jokainen on ollut aivan omanlaisensa (huolimatta siitä, että kyseessä oli shettistamma ja sen kolme varsaa). Mun mielestä shettiksessä saa ja pitääkinkin olla vähän luonnetta (toki esim. ratsastuskouluponit on asia erikseen). Jos ostaisin itselleni shettiksen (oikeastaan kun joskus ostan), haluaisin ponin olevan jopa vähän kipakka. En missään nimessä hankala, mutta semmoinen pilkettä silmänkulmassa oleva poni, jonka kanssa ei olisi tylsää. Koska ponit on kooltaan kuitenkin pieniä, korvaa hieman hulivilimpi luonne kokoa hyvin. Ponin pitää olla semmoinen, joka ei teee asioita ilkeyttään, vaan koska se on sen mielestä kivaa ja koska sen luonne on vähän kujeileva. Kahteen tämmöiseen pilkettä silmäkulmassa-poniin olen tarkemmin tutustunutkin, nimittäin entisiin hoitoponeihini Mineriin ja Mirhamiin.

Kaksi ponia, joista oon varmasti puhunut aijemminkin ja tuun varmaan vielä puhumaankin. Samalla myös kaksi ponia, jotka on merkanneet itselle eniten ja olleet luonteeltaan kaikista mieluisimpia. Miner oli ensimmäinen hoitoponini, jonka kanssa on opeteltu kaikki. Tarkemmin ajatellen taisi mennä useinmiten niin, että nuori poni opetti meitä sen nuoria hoitajia, mutta kyllä siitä mun mielestä ihan kelpo otus sinä aikana kasvoi, minkä Niemenpellolla oli. Oon jonkun verran lähetellyt sähköpostia Minerin nykyisten omistajien kanssa, nyt on tosin tullut jonkun verran taukoa. Viime kuulumisten mukaan Miner viettää iloisen monipuolista ponielämää, mm. raveissa juosten.

Niemenpellon Miner elokuu 2011
Mirham puolestaan asuu edelleen Niemenpellolla ja on itseasiassa kaverini Katin hoitoponi. Ponin kanssa tulee touhuiltua aina ajoittain jotain, nyt syksyllä ohjasajettiin tätä pariinkin otteeseen Annin kanssa. Oon myös toiminut (ja tuun kyllä toimimaankin) erittäin vapaaehtoisena apukätenä otuksen suhteen, esim. viimeisen vuoden aikana oon ollut ponin vakkarirapsuttajia Katin tätä hoidellessa. Mahdottoman mukava ja ihanan pirteä poni, josta oon tykännyt alusta asti. Megaparran omaava tamma, joka on ajoittain vähän velmu, mutta (mun mielestä osittain just siks) ihan mahtava. Jos näistä kahdesta ponista pitäis valita toinen, en todellakaan tietäis kumman ottaa.

 
Niemenpellon Mirham 8.8.2013





Toki rodusta löytyy myös huonoja puolia, mutta itse oon tykännyt tositosi paljon. Sitten joskus isona kun mulla on rahaa ja oma talli, löytyy sieltä ihan varmasti ainakin yks shettis, koska nää vaan on ihan huippuja!

2 kommenttia:

  1. Aww, shettikset! :3 Tämä oli kanssa kivasti kirjoitettu! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, meitä poniystäviä on siis useampikin :--) Kiitos kovasti :) !

      Poista