torstai 30. kesäkuuta 2016

Itsepäisyyskilpa ja hyvänmielen Fimur

Kahdella peräkkäisellä viikolla kaksi niin erilaista hevosta, ettei voi kuin ihmetellä. Ja samalla arvostaa, niin lajia, kuin ratsastuskoulussa harrastamista, ihan jo pelkästään monipuolisuuden vuoksi.

On se kova ku päästä kokeilee. En oikeen tiedä itsekään, viittaako "se" nyt hevoseen vai ratsastajaan. © Anni L.

Otetaan ensimmäisenä käsittelyyn estetunti suokkitamma Lissulla, joka oli 20.6. Oon mennyt tällä kahdesti aiemmin ja fiilikset on olleet jollain tapaa vähän sekalaiset, joten oikeastaan mitään odotuksia ei ollut. Tiesin ja muistin, että tamma osaa olla aavistuksen itsepäinen, mutta samalla on tosi herkkä ja mukava otus.

© Anni L.

Itsepäisyyskortti pelattiinkin jo heti alkutunnista, kun heppa kertoi, ettei just nyt huvittas liikkua kovempaa, kääntyä tosta tai pysähtyä tähän. Hetkittäistä vääntöä ja kikkailua, sekä valtavasti kehuja oikeasta toiminnasta ja pikkuhiljaa tunnin edetessä alkoikin homma pelittää, ainakin jo vähän sinnepäin. Herkkyyspuoli ilmeni tosi hyvin ohjastuntuman kanssa josta Lissu oli tosi tarkka. Suuhun kiinni jäädessä tamma ilmoitti asian varsin selvästi päätään viskomalla. Vaikkei tätä kauheasti ilmennyt, satunnaiset muistutukset hevoselta sai kyllä oman pään pysymään skarppina: älä roiku siinä ohjassa!

© Anni L.

Hyppääminen sujuikin sitten vähän vaihtelevasti. Toisinaan tultiin esteelle melkoisessa kohellusravissa ja roiskittiin puomeja vähän miten sattuu. Näin kävi, jos homma ei lähtenyt toimimaan kunnolla oikeastaan missään vaiheessa omaa vuoroa ja este oli liian nopeasti edessä, niin hevoselle kuin ratsastajallekin. Pikkuhiljaa tunnin edetessä päästiin ehkä kumpikin vähän enemmän peliin mukaan, jolloin alkoi tulla hetkittäin jo ihan suht hyviä suorituksia. Pienoista ristiriitaa oli aina välillä suunnasta ja vauhdista, mutta hetkittäisten keskusteluiden jälkeen tultiin siihen tulokseen, että ratsastaja päättää ja ratsu saa kehut oikeasta toiminnasta.

© Anni L.

© Anni L.

Ratsastaa siis todellakin sai ja tarkkana piti olla koko ajan, mutta eihän tää laji mikään matkustus olekaan, vaan ratsastus. On myös aina tosi opettavaista mennä hevosella, joka kertoo heti ja samantien, meneekö joku juttu oikein vai ei, koska suora palaute on aina parempaa. Joku muhun myös kolahtaa näissä hepoissa, jotka osaa kokeilla, että onko pakko, sekä olla vähän itsepäisiä. Silloin on nimittäin ratsastajan pakko nimenomaan ratsastaa, ettei homma mene ihan metsään. Ja itsepäisyyttä nyt voi tuskin kauheasti haukkua jos samaa kovapäisyyttä löytyy itseltäkin, ja se on kyllä pakko sanoa, ettei kovin useasti ole tässä asiassa hepalle hävitty ;)

© Anni L.

© Essi L.

Toinen tunti oli myöskin estetunti, päivämäärältä 27.6. ja ratsuna issikkaruuna Fimur. Fimurilla oon mennyt kurssilla vaelluksen, sekä yhden koulutunnin viime kesänä. Tolla vaelluksella tuli myös tipahdettua, kun käytiin hyppäämässä pellolla ja esteet olikin vielä aika jännä juttu. Naureskeltiinkin nyt ennen tuntia, että näinköhän tulee kurssin uusinta... :D

© Essi L.

Koska kyseisestä hevosesta ei juurikaan muistikuvia ollut, lähdettiin matkaan aikalailla puhtaalta pöydältä. Fimur oli kuitenkin ihan messissä ja toimi kivasti. Itse olin vähän häkeltynyt otuksen pienestä koosta ja samalla ihastuksissani sen työntekotavasta, jotenkin vaan nauratti koko ajan. Alkutunti menikin multa jotenkin vähän ohi. Tai kyllä me pääosin oikeaa askellajia mentiin ja jotain taivuttelunkaltaisiakin onnistuttiin tekemään, mutta kyllä meni aika iso osa alusta ihan vaan hepan hyväntuulisuudelle hymyillessä.

Esteille siirryttäessä sain itseäni jo ehkä vähän kasaan, tässähän pitää oikeasti tehdäkin jotain, eikä vaan hymyillä. Jotenkin paketti ei sitten kuitenkaan ihan kestänyt kasassa, askellajit vaihteli ja puomit taisi kyllä kolista ihan urakalla. Välillä saatiin ihan kohtuu sujuvia suorituksia, mutta toisinaan meno oli kyllä melkoista säätämistä. Siltikin mua edelleen vaan nauratti (ehkä tää voidaan siis laittaa ratsastajan keskittymiskyyttömyyden piikkiin?) Lopputuntia kohden suoritukset kuitenkin parani ehkä ihan pikkuisen, eli kyllä kai sieltä jonkunlaista tatsin poikasta alkoi löytyä. Tai sitten ei, mä en oikeasti tiedä kulkiko se todellisuudessa edes yhtään sinnepäin, mutta kivaa ainakin oli :D

© Essi L.
Kaikenkaikkiaan oli kyllä jotenkin tosi mukava tunti, vaikkei ehkä ihan sujunutkaan. Oivallinen muistutus siitä, että vaikkei mitään ehkä osaakaan tai asiat oikein sujukaan, voi silti olla kivaa. Ja Fimur on kyllä semmoinen kunnon hyvänmielenheppa, ettei tuon kanssa kyllä oikein muuta voikaan, kun pitää kivaa ja hymyillä. Todettiinkin kuvia katsellessa, ettei taida olla kovin montaa hevosta, joiden selässä mut on onnistuttu kuvaamaan hymyilevänä. Hups.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti